<< >> Ylö Otsikko

Konstruktivistinen oppimiskäsitys


Konstruktivismi pohjautuu ns. kognitiiviseen psykologiaan, jonka tutkimuskohteena ovat ihmisen sisäiset prosessit, joita ovat mm. ajattelu, muisti ja havainnointi. Kognitiivinen psykologia nousi behaviorismin haastajaksi 1950-luvulla. Keskeinen ajatus konstruktivismissa on pyrkiä käsittelemään ihminen informaation käsittelijänä. (Verkkotutor -projekti, 1996)

Konstruktivismi on siis kasvatusfilosofia ja oppimiskäsitys. Konstruktivismi on viime vuosikymmeninä kehittynyt oppimisfilosofia, jolla on takanaan pitkä historia. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan ihmiset ymmärtävät maailmaa ottamalla tietoa ympäristöstä ja yhdistämällä sen omiin malleihinsa ja käsityksiinsä jo olemassa olevien tietorakenteidensa pohjalta.

Rauste-von Wrightin ja von Wrightin (1994) mukaan konstruktivismissa erotetaan kolme suuntausta.

1. Ihmisen toiminnan ja kognitiivisen prosessien tutkimukseen perustuva käsitys oppimisprosesseista

2. Sosiaaliseen kostruktionismiin pohjautuva tiedonsosiologinen suuntaus, jonka juuret ovat fenomelogisessa filosofiassa ja saksalaisessa tiedon sosiologiassa. Länsimaisena suuntauksen edustajana tunnetuin lienee G. H. Mead

3. Persoonallisuuden ja motivaation psykologiassa (ja myös psykoterapiassa) ns. persoonallisten konstruktien teoria

(Rauste-von Wright ja von Wright 1994,19)

Oppiminen on mahdollista vain itse kokemalla aidossa oppimisympäristössä.

Konstruktiivisen näkemyksen mukaan, oppiminen merkitsee sitä, että

1. oppija itse aktiivisesti konstruoi tietonsa ja taitonsa

2. oppijan kyky itse ohjata ja kontrolloida oppimistaan ja tiedonkäsittelyään lisääntyy

3. mielekästä oppimista edellyttää selkeä tietoisuus tavoitteista ja niihin suuntaumisesta

4. oppiminen on tilanne sidonnaista

5. oppiminen on sosiaalisesti välittynyttä

6. opiskelijan oma vastuu korostuu

7. opettajan rooli muuttuu

8. oppimisen arviointi monipuolistuu

9. opetussuunnitelmat joustavoituvat

(Vauras, Lappalainen, Kaukiainen 1994, 9-11)

Opettajalla on tärkeä tehtävä tarkkaavaisuuden suuntaajana ja uteliaisuuden virittäjänä. Hän on kanssaoppija, ohjaaja, avustaja, valmentaja ja tukija. Opettaja muokkaa opittavan aineksen muotoon, jonka oppija pystyy oppimaan ja joka vastaa oppijan kehitystasoa. Tärkeää on millä tavalla hän strukturoi oppiainesta. Hänen on hallittava aineensa niin hyvin, että voi tukea eri lähtökohdista erilailla eteneviä oppimisprosesseja.

Koulutustarve arvioidaan sen mukaan, millaista koulutusta tavoiteltava ammattitaito vaatii. Koulutuksen tulisi antaa jokaiselle koulutettavalle riittävä pätevyys ratkaista työssään eteen tulevia ongelmia. Oppijan olisi myös osattava toimia omaehtoisesti ja arvioida sekä kehittää omaa toimintaansa.

Oppiminen on itseohjautuvaa, ja se on henkilökohtaista tulkintaa maailmasta. Oppiminen on yhteistyötä, jolloin asioiden merkityksistä neuvotellaan monelta kannalta. Koulutuksen arvioinnissa ydinkysymys on, ovatko koulutettavat omaksuneet tarkoitetut valmiudet. Oppimisen arviointi voi perustua oppilaan tekemille opintosuunnitelmille ja tuotoksille prosessin eri vaiheissa.

Konstruktivismia voidaan siis pitää eräänlaisena "sateenvarjoterminä", joka kokoaa alleen tietynlaisia oppimisprosessia koskevia käsityksiä. Konstruktivismi on enemmänkin tietoteoreettinen näkemys kuin oppimisteoria, koska sen perimmäinen mielenkiinto kohdistuu tiedon alkuperään.

Konstruktivistisen näkemyksen mukaisesti tiedoksi voidaan kutsua vain sellaista tietoa, joka on syntynyt yksilön aktiivisen konstruoinnin tuloksena ja joka on olemassa ainoastaan subjektin kautta.

Rauste-von Wright ja von Wright (1994, 134) toteavatkin, että "...itse asian luonteesta johtuen, ei valmista yleismallia tai reseptikokoelmaa voida antaa. Uusissa tilanteissa konstruktivistisen oppimiskäsityksen soveltaminen riippuu väistämättä opettajan tavasta hahmottaa tehtävänsä, hänen tiedoistaan, taidoistaan ja luovasta joustavuudestaan. Näin se nostaa esiin opettajuuden tavalla, joka poikkeaa oleellisesti empiristisestä ajattelutavasta ja samalla kyseenalaistaa monia perinteisiä selviöitä."

Oppimisprosessin tunnuspiirteitä

Konstruktivistisen oppimisnäkemyksen mielenkiinto kohdistuu yksilön sisäisiin prosesseihin oppimistoiminnassa. Se korostaa näin oppimisen yksilöllisyyttä.

Konstruktivistisessa oppimisprosessissa oppija

* kokemustensa kautta konstruoi, rakentaa, tietoa.

* valikoi ja tulkitsee informaatiota.

* jäsentää sitä aikaisempiin tietoihinsa ja näkemyksiinsä nivoutuneena.

Ihminen ei ole uutta oppiessaan "tabula rasa" (tyhjä taulu), vaan hänellä on aikaisemmista tiedoista, taidoista ja asenteista muovautunut kognitiivinen rakenne, joka toimii perustana uuden tiedon käsittelylle ja tulkinnalle. Oppiessaan ihminen jatkuvasti rakentaa omaa käsitystään ympäröivästä maailmastaan.

Yksilökeskeisestä lähestymistavasta huolimatta konstruktivismi korostaa myös oppimisen sosiaalisen kontekstin merkitystä. Oppimiseen vaikuttaa paljon myös paikka ja ympäristö, missä oppiminen tapahtuu; se on tilanne- ja kulttuurisidonnaista.

Konstruktivismi käytännön opetuksessa

"Maailma muuttuu" niin nopeasti, että tiedot (jopa taidotkin) vanhenevat alasta riippuen jo muutamassa vuodessa. Oppimisen tarpeet nousevat elävästä elämästä, joten tarpeisiin täytyy pystyä vastaamaan ilman ajallista viivettä ja tarkasti.

Konstruktivistinen oppimisnäkemys on saanut yhä enemmän jalansijaa koulutuskäytäntöjen muuttuessa yhä dynaamisimmiksi, yksilöllisimmiksi ja joustavimmiksi. Konstruktivistisessa oppimisessa korostuu oppiminen opetuksen sijaan, oppija opettajan sijaan ja tiedon henkilökohtainen rakentaminen aikaisempien kokemusten pohjalta sen sijaan, että opiskeltaisiin "valmiiksi pureskeltuja" tietoja. Oppijalle on paljon mahdollisuuksia, mutta toisaalta hän on myös itse vastuussa omasta oppimisestaan. Tärkein motivaatio on halu oppia, joka antaa voimavaroja vaikeuksissa.

Käytännössä konstruktivismin periaatteita toteutetaan erityisesti etä- ja itseopiskelussa, joissa oppijan itseohjautuvuudella on suuri merkitys opintojen onnistumisen kannalta. Kaiken kaikkiaan uudet oppimisympäristöt pohjautuvat konstruktivistiselle ajattelulle.

Konstruktivistinen oppiminen on itsesäätelevää ja oppijakeskeistä oppimista. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että opiskelijat jätetään oppimistehtäviensä kanssa yksin, vaan se on haastanut opettajat ja koulutuksen järjestäjät uusien tehtävien pariin; auttamaan opiskelijoita kehittymään itseohjautuvina ja taitavina oppijoina. Itse asiassa opettajien ammattitaitovaatimukset ovat kasvaneet asiantuntijuudesta oppimisen ohjaamiseen.

Nykyinen etäopiskelu tietoverkoissa antaa uusia haasteita niin oppijalle kuin opettajalle. Tietoverkko ja internetin keskeinen ajatus tarjota lähes rajaton pääsy tiedonvaltateille on hyvä esimerkki kontruktivistisesta oppimistyyli ajattelusta. Tämä kuitenkin asettaa niin opetusmateriaalin tekijöille kuin opiskelijoillekin uutta entistä kriittisempää lähestymistapaa tietoon. Opiskelijan on yhä tarkemmin analysoitava ja pohdittava niin tiedon tarpeellisuus kuin tiedon oikeellisuus. Nämä vaatimukset asettavat myös haasteita opettajille, joiden tehtävänä on asettaa tietoa kaikkien nähtäville. On mietittävä entistä tarkemmin mitä tietoa voi laittaa "kaikkien" nähtäville.

Behaviorismi

Konstruktivismi
* palaute annetaan oppilaalle mahdollisimman nopeasti
* oppilaalle annetaan aikaa reflektoida omaa suoritustaan
* opetettava aines jaetaan pieniin informaatiopalasiin, jotta ne voidaan opettaa mahdollisimman tehokkaasti (analyysi, kaiken strukturointi)
* oppijan annetaan työskennellä laajahkojen tietovarantojen parissa, jotta hän voi omaehtoisesti rakentaa aineistosta itselleen merkityksellistä tietoa (synteesi)
* Oppilaan virheisiin kiinnitetään mahdollisimman vähän huomiota
* oppijan tekemät virheet ovat luonnollinen osa oppimisprosessia
* korostetaan oppijan ulkoista aktiivisuutta ("puuhastelua")
* Arvostetaan oppijan mietiskelyä, ongelmanratkaisuja yksin tai pienryhmissä, ääneenajattelua, mindmappeja, argumentointia, diskussiota
Kaavio 1. Vertailu behaviorismin ja konstruktivismin eroista (http://kala.jyu.fi/itb/itop/teht1/beha2.htm)


<< >> Ylö Otsikko