<< >> Ylö Otsikko

Kokonaisvaltainen ja kokemuksellinen oppiminen


Kokonaisvaltainen ja kokemuksellinen oppiminen ovat pitkälle päällekkäisiä käsitteitä. Kokonaisvaltainen oppiminen korostaa vastakohtana behavioristiselle tai kognitiiviselle oppimisnäkemykselle sekä ulkoisen että sisäisen toiminnan eri puolten (sisältäen havainnot, muistin, ajattelun, tunteet, motivaation, jne.) yhtä merkityksellistä ja yhteistoiminnallista osuutta oppimistoiminnassa. Myös kokemuksellinen oppiminen sisältää nämä eri toiminnan osat oppimisessa, joskin tuo korostetusti esiin kokemuksen oppimisen lähtökohtana ja myös opitun testaajana.

Kokonaisvaltaiset ja osallistujakeskeiset oppimiskäsitykset ovat syntyneet vastakkainasetteluna toisaalta behavioristiselle opettaja- ja oppiainekeskeiselle pedagogiikalle ja toisaalta niille kognitiivisille suuntauksille, jotka tarkastelevat oppimista ulkoisesta toiminnasta irrallaan olevana abstraktina psyykkisenä prosessina. Kokonaisvaltaisissa oppimisteorioissa painotetaan opiskelijoiden kokemusten hyödyntämistä, oppijan omaa aktiivisuutta ja itseohjautuvuutta oppimisprosessin säätelyssä. Siinä pyritään huomioimaan yksilö kokonaisvaltaisena psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia omaavana yksilönä. Kokonaisvaltaisten ja muutosproblematiikkaan kytkeytyvien teorioiden keskeisinä elementteinä on itseohjautuva oppiminen ja reflektiivisyys. Reflektiivisyys korostaa oppisen liittämistä aikuisen elämänkenttään ja kokemustaustaan. Reflektiivinen oppiminen voi parhaimmillaan johtaa todellisuuden uusiin jäsennyksiin tai luoviin, innovatorisiin ratkaisuihin. (Kontiainen 1989, Kauppi 1989).

Oppimisen kokonaisvaltaisuutta, aktiivisuutta ja oppijakeskeisyyttä korostavien näkemysten teoreettiset perusjuuret voidaan hahmottaa seuraavasti:

Lewin: toimintatutkimuksen ja laboratoriokoulukunnan kehittäjä

Lewin on amerikkalaisen sosiaalipsykologian ja sitä hyödyntävän soveltamistyön kehittäjä, jonka teoreettiset juuret pohjautuvat hahmopsykologian fenomenologiseen perinteeseen. Mm. organisaatioiden kehittämistä ja johtamista koskevat tutkimukset ja toimintatutkimuksen metodologian kehittämistyö ovat vaikuttaneet toimintatutkimuksen, T-ryhmien ja ns. laboratoriokoulukunnan syntymiseen, jotka painottavat subjektiivisen ja persoonallisen kokemuksen arvoa oppimisessa. Tuomalla yhteen opiskelijoiden välitön kokemus ja opettajien käsitteelliset mallit avoimessa ilmapiirissä, jossa molempien näkökulmat stimuloivat toisiaan, saadaan aikaan oppimisympäristö, joka sisältää luovuutta ja vitaalisuutta. (Kolb 1984, Argyris 1985)

Keskeistä Lewinin oppimismallissa on se, että se korostaa tässä-ja-nyt -konkreettisen kokemuksen merkitystä abstraktisten käsitteiden todentamisessa ja testaamisessa. Oppimisen polttopisteessä on välitön henkilökohtainen kokemus, koska se antaa abstrakteille käsitteille henkilökohtaisen merkityksen, rakenteen ja elävyyden sekä samalla tarjoaa konkreettisen ja julkisesti jaetun viitekehyksen oppimisprosessin aikana luotujen ideoiden sisällön ja validiuden testaamiselle.

Dewey: Learning by doing

Dewey kritisoi tiedon ja toiminnan erottamista oppimisessa ja hän kehitti teorian, jossa oppimistapahtumassa yhdistyy sekä tieteellinen metodi että sosiaalinen käytännön toiminta. Deweyn oppimisprosessin malli on hyvin samanlainen kuin Lewinillä, vaikka hän korostaa oppimisen kehityksellistä luonnetta kuvaamalla, kuinka oppiminen muuttaa konkreettisten kokemusten sisältämiä impulsseja, tunteita ja haluja korkeammanasteiseksi toiminnaksi. Päämäärähakuisen toiminnan muodostaminen on Deweyn mukaan monimutkainen älyllinen prosessi, joka sisältää ympäröivien olosuhteiden havainnointia, tietoa siitä, mitä on aiemmin tapahtunut samanlaisissa tilanteissa sekä kykyä yhdistää edellämainitut ja arvioida niiden merkityksiä.

Deweyn oppimiskäsitys korostaa oppimista dialektisena prosessina, joka integroi kokemuksen ja käsitteet, havainnot ja toiminnan.

Piaget: Konkreettisesta konstruktiiviseen

Oppijakeskeiseen ajatteluun on tuonut uutta filosofista rakennusainesta Piaget, joka on myös konkreettisemmalla tasolla tutkinut lapsen kognitiivista kehitystä. Hän on kehittänyt samalla myös yleisempää tietoteoreettista näkemystä. Piaget kuvaa sitä, kuinka älykkyys, kognitiivinen toiminta, muodostuu kokemuksen kautta; älykkyys ei ole synnynnäinen, sisäinen ominaisuus, vaan kehittyy henkilön ollessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Nimenomaan konkreettinen toiminta on avaintekijä siinä kehityksessä, missä abstrakti päättelykyky ja symbolinen käsittelykyky syntyvät lapsen toimiessa tutkimalla ja käsittelemällä konkreettisesti ympäristöä. Tietäminen kehittyy siis sidoksissa ensin konkreettiseen toimintaan, sitten mielikuviin sisältymisen kautta symbolisten käsitteiden tasolla.

Piagetin teoriassa oppimisen avainkysymys on vuorovaikutusprosessi akkomodaatioprosessin (olemassa olevien käsitteiden ja skeemojen mukautuminen kokemusten suuntaisiksi) ja assimilaatioprosessin (uusien tapahtumien ja kokemusten sulautuminen olemassa oleviin käsitteisiin ja skeemoihin) välillä.

Kolb: Kokemuksellinen oppiminen Lewinin, Deweyn ja Pigetin toerioiden edelleenkehittelynä

Yksi tunnetuimmista kokemuksellisen oppimisen tutkijoista on David A. Kolb. Kolbin (1984) mukaan oppimisprosessi on nelivaiheinen sykli (kts. s.6), joista jokaisessa tarvitaan erilaisia kykjä ja taitoja. Kolb (1984, 25-38, Järvinen 1990, 5-8) on koonnut kokemuksellisen oppimisen ja kehityksen keskeiset teesit, joissa hän on yhdistänyt Deweyn, Lewinin ja Piaget'n lähestymistapoja:

1. Oppiminen on parhaiten ilmaistavissa prosessina, ei tuotoksena.

Tämä periaate erottaa kokemuksellisen oppimisen tradiotionaalisista (behavioristinen, kognitiivinen) lähestymistavoista.

2. Oppiminen on jatkuva prosessi, joka perustuu kokemukseen.

Tietoa saadaan ja sitä testataan jatkuvasti oppijan kokemuksen kautta. Prosessi etenee niin kauan kuin elämä ja oppiminen jatkuu.

3. Oppimisprosessi edellyttää konfliktien ratkaisemisessa dialektisesti vastakkaisten sopeutumistapojen erittelyä.

Kokemuksellisen oppimisen prosessissa on kaksi dimensiota, joiden jatkumolla oppimistoiminta vaihtelee

* tapahtumien konkreettinen kokeminen - abstrakti käsitteellistäminen

* aktiivinen kokeilu - reflektoiva havainnointi

4. Oppiminen on kokonaisvaltainen maailmaan sopeutumisen (adaptoitumisen) prosessi.

Kolbin mukaan oppiminen on inhimillisen sopeutumisen pääprosessi.

5. Oppiminen sisältää kanssakäymisen (transaction) yksilön ja ympäristön välillä.

Ympäristö muodostuu kokemusten luomisesta niistä ehdoista/olosuhteista, jotka ovat vuorovaikutuksessa henkilökohtaisten tarpeiden, tavoitteiden, kykyjen ym. kanssa.

6. Oppiminen on tiedon luomisen prosessi.

Oppiminen on prosessi, jossa tietoa luodaan kokemuksen muutoksen (transformaation) kautta.

Mezirow ja radikaali pedagogiikka

Radikaali pedagogiikka pyrkii yhdistämään erilaisia filosofisia juuria; dialektista materialismia, humanistista psykologiaa ja uskonnollista käsitteistöä. Erityisesti Paolo Freiren ajattelu sisältää elementtejä näistä kaikista keskenään ristiriitaisista lähtökohdista.

Mezirow on yhdistänyt hyvin oppimisprosessiin liittyvät kognitiiviset että affektiiviset tekijät. Kongnitiivisten tekijöiden avulla ympäristöä järjestetään käsitteellisesti. Jokaisella on oma kognitiivinen tyylinsä, eli tietty tapa havainnoida, muistaa, ajatella ja ratkaista ongelmia. Affektiiviset tekijät ovat myös voimakkaasti yksilökohtaisia tekijöitä. Ne säätelevät yksilön tuntemuksia ja mieltymyksiä oppimisen suhteen sekä korostavat muita oppimisprosessiin liittyviä emotionaalisia kytkeymiä.

Mezirowin teoria korostaa oppimisen kiinteää yhteyttä yksilön kokemustaustaan. Hänen mukaansa (1981,1990) kaikki reflektoinnin tasot eivät johda käsitysten tai toiminnan muuttumiseen. Ainoastaan viimeinen, teoreettinen reflektiivisyyden taso, on keskeinen emansipatorisessa oppimisprosessissa, jonka päämääränä on henkilökohtaisen perspektiivin muutoksen kautta saada välineitä vaihtoehtoisten orientaatiomallien käyttöönottoon. Yleisesti ottaen tasot voidaan nähdä käyttökelpoisina oppimisen etenemistä kuvaavina vaiheina, erityisesti kun arkikokemusta ja vallitsevia olosuhteita pyritään tarkastelemaan kriittisesti. Kun arkitodellisuuden käsitykset, ajatukset ja toiminnat asetetaan kriittisen analysoinnin kohteeksi, saatetaan niistä löytää uusia jäsennyksiä ja näkökulmia. Uusien perspektiivien löytäminen on mahdollista, kun yksilö pystyy irrottautumaan ja vapautumaan rutiininomaisesta otteestaan ja tarkastelemaan ilmiötä laajemmasta viitekehyksestä.


<< >> Ylö Otsikko