<< >> Ylö Otsikko

Romanttinen naturalismi ja humanismi filosofisena taustana

Stanley Hallin progressiivinen pedagogiikka 1890-luvulla merkitsi uudenlaisen ihmis- ja oppimiskäsityksen muodostumista. Sen mukaan kasvatuksen lähtökohdaksi on otettava lapsen "oma luonto", ei sivistysaines tai lapsen aikuisena tarvitsemat ominaisuudet. Lapsi on vapautettava hänen luontoaan polkevasta keinotekoisesta ja vieraasta koulujärjestelmästä ja tuettava häntä omien sisäisten tarpeiden ja harrastusten kehittämisessä. (Miettinen 1990)

Lapsikeskeisen suuntauksen aatehistoriallisen taustan muodostavat toisaalta romantiikka ja toisaalta darwinismi. Niinpä tätä onkin luonnehdittu romanttiseksi naturalismiksi: siinä lasta pidetään pyhänä ja luonnollisena ilmiönä. Darwinismiin perustuen lapsen luontoa selitetään luettelemalla lapsen syntyperäisiä perustarpeita ja -vaistoja, joiden kehitykseksen katsotaan noudattavan ihmiskunnan kehitysvaiheita.

Romanttinen lähtökohta synnytti erilaisia suuntauksia, joihin osin sisältyi mystistä, uskonnollista ja teosofista ajattelua. Yhtymäkohtia löytyy esim. antroposofiseen ihmiskäsitykseen, joka korostaa ihmisessä itsessään piilevää tarkoitusta sinänsä, henkis-sielullista yksilöllisyyttä, joka pyrkii kasvussa toteutumaan (Miettinen 1990). Nämä filosofiset näkemykset toteutuvat nykyisin puhtaimmillaan ns. vaihtoehtokoulujen, esim. Steiner-koulun ja Montessorikoulun, oppimiskäsityksissä.

Kaiken kaikkiaan lapsikeskeinen opetusajattelu sisältää paljon aatteellista julistusta ja ihmiskäsitystä. Oppimista koskevien käsitysten kehitys alkoi edetä psykologiatieteen kehittymisen myötä. Oman panoksensa tämän suunnan kehitykseen antoi Freudin käsitys lapsen perimmäisestä luonnosta. Tältä aatehistorialliselta pohjalta alkoi kehittyä 1920-luvulla humanistinen psykologia, jonka peruskäsitteenä oleva ihmisen itsensä toteuttamisen tai kasvun tarve muodosti keskeisen lähtökohdan myös oppimista koskeville näkemyksille.


<< >> Ylö Otsikko