HYPERMEDIAN LYHYT HISTORIA
Sisällysluettelo
- Ennen hypertekstiä
- Memex
- Hypertext Editing System
- File Retrieval and Editing System
- Augment/NLS
- ZOG
- Aspen Movie Map
- Knowledge Management System
- Document Examiner
- NoteCards
- Intermedia
- Guide
- HyperCard
- Hyperties
- Xanadu
- Dynabook
- WWW
Marcel Proustin (1871 - 1922) teosta Kadonnutta aikaa
etsimässä (ransk. A la Recherche du Temps Perdu, engl. In Search of
Lost Time) voidaan pitää ensimmäisenä hypertekstinä,
vaikka se onkin kirjoitettu kirjan muotoon. Kirjoittaessaan kirjaa Proust
laajensi tekstiä lisäsivuja ja liimaamalla ne alkuperäisille
sivuille. Tapahtumille ja henkilöille kirjoitettiin taustaa, joka ei
välttämättä ollut jounen kannalta oleellista, mutta joka
oli kirjoittajan ja toivottavasti myös lukijan mieleen. Alkuperäinen
teksti muuttui samalla, kun hän yliviivasi tekstikappaleita ja lisäsi
suuriakin muutoksia sivulaitoihin.
Tekstin ja lisäsivujen määrä kasvoi huomattavan suureksi,
yhteensä kolmisen tuhatta sivua. Kirja on seitsemänä
niteenä, joista ensimmäiset viisi on suomennettu kahdeksaksi
itsenäiseksi kirjaksi:
Swannin tie (jaksot Combray, Swannin rakkaus ja
Paikannimet: nimet)
Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa (jaksot Rouva
Swannin ympärillä ja Paikannimet: paikkakunta)
Guermantesin
tie
Sodoma ja Gomorra
Vanki
Varsinaisen hypertekstin historia alkaa toisen maailmansodan
ajasta, kun Vannevar Bush (1890 - 1974) sai tehtäväkseen
koordinoida kaiken valtiollisesti tuetun tutkimuksen. Bush johdolla Office of
Scientific Research and Development jakoi rahaa yli 6 000 tiedemiehelle,
jotka kehittivät tietokonetekniikkaa, ydinfysiikkaa ja
avaruustutkimusta.
Heinäkuussa 1945 Bush julkaisi lehdessä Atlantic Monthly artikkelin
"As We
May Think", jossa hän ennusti massamuistin, tarkkuusnäytön
ja nopean tiedonsaannin. Bush kirjoitti laitteesta nimeltä Memex (Memory
Extension), joka mahdollistaisi jokaiselle kirjojen, tallenteiden ja muun
tiedon nopean tallettamisen ja saannin.
Aikansa mukaisesti se perustui reikäkortteihin, joiden aineistot
linkitettiin keskenään, ja mikrofilmeihin, joilla tekstit, piirrokset
ja valokuvat olivat. Vaikka teknologisesti Bush ennustikin monia asioita
väärin eikä järjestelmää koskaan toteutettu, niin
silti hänen ajatuksiaan on kuitenkin vuosikymmenien jälkeen
hyödynnetty.
Ensimmäisen toimivat hypermediaympäristön,
Hypertext Editing System (HES), kehitti Andries van Dam Brownin Yliopistossa vuonna 1967 ja sitä
käytettiin myöhemmin muun muassa Apollo-ohjelman dokumentaatioiden
talletukseen.
HESin pohjalta van Dam kehitti vuonna 1968 ohjelman File
Retrieval and Editing System (FRESS). Se oli laajennettu, usean
käyttäjän ympäristö. FRESS on useiden satojen
opiskelijan käytössä yli vuosikymmenen. Se tuki muun muassa
dynaamista rakennetta, kaksisuuntaisia linkkejä ja graafisella
päätteellä useita ikkunoita ja vektorigrafiikan. FRESSiä
seurasi Electronic Document, jossa oli myös väri.
Ensimmäisten joukossa Memexin ajatuksia oli soveltamassa
Douglas Engelbart [1], [2] joka
aloitti vuonna 1962 projektin nimeltään Augmentation (vahvistaminen,
kasvu, lisääminen). Eräs Augmentin osaprojekti oli vuonna 1968
esitelty NLS (oN-Line System, vtr. oFf-Line System, FLS), jonka Engelbart
kehitti yhdessä W. K. Englishin kanssa.
NLS sisälsi hypertekstin piirteitä, vaikka se ei ollutkaan
varsinainen hypertekstijärjestelmä: linkit ja dokumenttien
väliset viittaukset. Järjestelmä esitteli ikkunoinnin,
elektronisen postin, teleneuvottelun ja hiiren. Omaperäisenä
piirteenä olivat käyttäjäsuodattimet, joilla
käyttäjä saattoi määrittää
esitettävän tiedon yksityiskohtien määrää. Se ei
kuitenkaan ollut henkilökohtainen väline.
ZOGin kehittäjinä ovat olleet muun muassa G. Robertson,
D. McCracken ja A. Newell. ZOG on vuonna 1975 julkaistu
hypertekstijärjestelmä, jossa tieto on jaettu pieniin, yhden
näytön pituisiin kehyksiin. Tietokanta saattaa
sisältää suurenkin määrän tietoa.
Järjestelmä on tarkoitettu erityisesti suuriin, monen
käyttäjän paikallisiin järjestelmiin. ZOGin heikkouksia
ovat nopean massamuistin ja tiedonsiirron tarve.
Vuonna 1978 Andrew Lippmanin MIT:llä
kehittämään Aspen Movie Map -ohjelmaa sanotaan
ensimmäiseksi todelliseksi multimediaympäristöksi. Siinä
käyttäjä pystyi matkustamaan Aspenin (Colorado) kaupungissa.
Järjestelmään oli otettu kuvia kaupungin kaduilta kolmen metrin
välein ja käyttäjä pystyi liikkumaan eteen, taakse,
vasemmalle ja oikealle sekä myös astumaan sisään joihinkin
kaupungin rakennuksiin, jotka oli filmattu sisältäkin.
ZOGin kaupallinen versio on Knowledge
Management System (KMS), joka kehityspaikka oli Carnegie Mellon University
vuonna 1981. Se on suunniteltu hallitsemaan paikallisverkossa suurta
hypertekstimäärää. KMS:n perusyksikkö on kehys, joka
voi sisältää tekstiä, grafiikkaa tai kuvia. Kehykset on
kytketty linkein toisiinsa ja niitä on kahta tyyppiä: puutyyppi, joka
kuvaa hierarkista rakennetta, ja rakenne, jolla kuvataan riippuvuussuhteita.
KMS ei tee eroa selaajan ja kirjoittajan välille, vaan kuka
hyvänsä voi muuttaa ja tietoja. KMS:ää on käytetty
muun muassa projektin hallintaan, teknillisten manuaalien esittämisiin ja
sähköpostisovelluksiin.
Varhaiset hypermedia järjestelmät yrittivät
hyödyntää Bushin ajatuksia, mutta toteutettuja ohjelmia
käytettiin harvoin muualla kuin sen luoneessa organisaatiossa. 1982 Janet
Walker johdolla Symbolic alkoi kehittää selainta ja vuonna 1985
julkaistiin Symbolic Document
Examiner, joka oli ensimmäinen todellisessa käytössä
ollut selainohjelma.
Frank Halasz kehitti vuonna 1985 Xeroxille NoteCards -ohjelman
aluksi tutkimusyksikön käyttöön, mutta myöhemmin
siitä julkaistiin kaupallinen versio. Ympäristö koostuu
solmuista, joista kukin on yksi noin viidestäkymmenestä erilaisesta
mahdollisesta kortista. Linkkien seuraaminen avaa uusia kortteja ja niitä
voi olla useita kymmeniä avoinna. Yleisvaikutelma saattaakin olla sekava.
Brownin Yliopiston kehittyneimmän
selaimen Intermedia
Mac-ympäristöön on suunniteltu Norman Meyrowitz johtama
työryhmä vuonna 1985. Intermedia on saman tapainen rakenteeltaan kuin
NoteCards, mutta se linkittää solmujen sijaan tekstin eri kohtia.
Yksi käytetyimmistä hypermedia ohjelmista on Peter
Brownin Canterburyn yliopistossa Kentissä vuonna 1986 alunperin Unixiin
kehittämä Guide, joka on nykyään saatavilla myös PC-
ja Mac-ympäristöissä. Guide on luonteeltaan kolmiulotteinen
teksturi, jossa tekstiä voidaan sijoittaa saranoituvien kenttien taakse,
linkittää tekstin osia keskenään ja luoda esiin ponnahtavia
muistilappuja.
Vuonna 1987 Applen kehittämä HyperCard tarjoaa uuden
tavan organisoida, näyttää ja selata tietoa, mikä laajentaa
Macintoshin mahdollisuuksia myös ei-ohjelmointitaitoisille ihmisille.
Hyperties on Marylandin yliopiston kehittämä
interaktiivinen tietosanakirja vuodelta 1988. Siinä pyritään
kiinnittämään huomiota käyttöliittymän ongelmiin,
kuten näytön pieni koko, hitaus, luettavuus ja
käyttöliittymän monimutkaisuus. Parannusta näihin
pyritään saamaan aikaiseksi väreillä, animaatioilla,
äänellä, nopealla tiedon haulla ja latauksella, tiedon
päivityksellä sekä käyttäjän tarpeet huomioivalla
tekstin kokoaminen.
Xanadun -projekti on
lähtenyt käyntiin jo vuonna 1965, kun Ted Nelson alkoi
kehittää hypertekstiä tarkoittaen kuitenkin lähinnä
tietokoneelle kirjoitettua tekstiä. Nelson näkee hypertekstin
pikemminkin järjestelmänä, yleismaailmallisena kirjastona kuin
rajallisena yrityksien tai ryhmien työkaluna.
Xanadusta tulee kaiken tyyppisen dokumenttien varastointi- ja
julkaisujärjestelmä, joka tallettaa kaikkea ihmiskunnan tuottamaa
tietoa. Tässä suhteessa Nelsonilla on aivan saman kaltaisia ajatuksia
kuin Bushilla. Toteutuessaan sen kautta saatavat tiedot olisivat aina
ajantasalla. Oleellista on muun muassa tietojen linkitettävyys
keskenään. Kaikkien tietojen rakenne on mahdollisimman vapaa.
Xanadusta on julkaistu toimiva selain Xanadu Light (1993) ja sen vakavaa
jatkokehitystä tehdään Australiassa ja Japanissa. Myös
Tampereen Yliopistossa tehdään siitä tutkimusta.
Alan Kay on johtanut Dynabook varusohjelmiston ja
käyttöliittymän kehitystä Applen rahoittamassa
Vivarium-projektissa, jossa käyttäjä liittyy tietoverkkoon
kolmiulotteisen tietokonegrafiikan ja multimediatekniikan keinoin.
Vuoden 1987 jälkeen on ilmestynyt monia uusia
hypermediaympäristöjä, mutta merkittävin niistä on
vuonna 1989 Tim Berners-Lee:n esittelemä World Wide Web (WWW) projekti. Se
on Internetissä pyörivä maailman laajuinen
hypermediajärjestelmä. Se on alunperin esitelty CERNissä
tutkimustulosten ja ajatusten välittämiseksi tutkijoilta toisille.
WWW:n avulla voidaan siirtää melkein mitä hyvänsä
hypermedian elementtejä.